Nuori Suomi
29.03.2005 Takaisin NuoriSuomi.fi-etusivulle Takaisin etusivulle

Monipuolinen liikuntaharrastus synnyttää elinikäisen liikuntakipinän


MTV3:n Huomenta Suomessa keskusteltiin tiistaiaamuna 29.3.2005 lasten ja nuorten monipuolisesta urheiluseuraharrastamisesta. Monipuolinen seuratoiminta tukee liikunnan perustaitojen oppimista ja antaa hyvät lähtökohdat lajitaitojen oppimiselle. Tällä hetkellä 43 prosenttia (427 000) 3-18-vuotiaista harrastaa liikuntaa urheiluseurassa. Urheileminen ja liikunnan harrastaminen on yleistynyt samanaikaisesti, kun lasten ja nuorten fyysisen kunnon on arvioitu huonontuneen. Lasten liikunta on muuttunut päivittäisestä kotipihalla leikkimisestä, pelaamisesta ja telmimisessä enemmän määrätyin ajoin tapahtuvaksi lajien harjoittelemiseksi.

Monipuolinen liikuntaharrastus synnyttää elinikäisen liikuntakipinän Urheiluseurassa liikkuu 43 % 3-18-vuotiaista lapsista ja nuorista.

Lahden Sampo Basketin tyttöjen koripalloharjoituksissa harjoitellaan koripallotaitojen lisäksi muitakin lajitaitoja. Kerran viikossa pidettävissä harjoituksissa kokeillaan tanssia, uintia, telinevoimistelua ja yleisurheilua. Lisäksi harjoituksia tehdään juoksuharjoituksia ja leikitään erilaisia liikuntaleikkejä. "Kun tyttöjen perusliikuntataidot ovat monipuoliset, on helpompi opettaa heille koripallon lajitaitoja", totesi SB Girlsin ohjaaja Susanna Liikanen. SB Girls on saanut opetusministeriön ja Nuoren Suomen urheiluseuratoiminnan paikallistukea 7-12-vuotiaiden tyttöjen toimintojen monipuolistamiseen.

Haasteena monipuolisen toiminnan koordinointi

SB Girlsin toiminta on saanut hyvää palautetta sekä vanhemmilta että lapsilta. Yksi kertaa viikossa järjestettävät harjoitukset antavat mahdollisuuden myös muiden lajien harrastamiseen. Pirjo Kemppisen 8-vuotias tytär Tella on harrastanut SB Girlsissä koripalloa puolitoista vuotta. Koripallon lisäksi Tella käy kerran viikossa luistelemassa ja jumppaamassa. Äidin mielestä on hyvä, että koripalloharjoituksissa on muutakin kuin koriin heittoa. Seuran ohjaajille monipuolisen toiminnan järjestäminen on haaste. Ohjaajan tulee näppärästi osata yhdistellä perusliikkumistaidot ja koripallotaidot harjoituksissa. Lisäksi on löydettävä sopiva ajankohta lajikokeiluille, varattava lajiin soveltuvat tilat ja hankittava sopiva ohjaaja vetämään lajikokeilua.

Kevyempi harrastamisen vaihtoehto seuratoiminnan rinnalle

Vaikka urheiluseuratoiminta on lasten suosituin harrastusmuoto, on tällä hetkellä 300 000 lasta, jotka eivät vielä harrasta urheiluseurassa, mutta haluaisivat liittyä toimintaan mukaan. Nykyisillä toimintatavoilla ei näitä lapsia saada mukaan. On aika miettiä, mitä tulisi tehdä toisin. "Perinteisen urheiluseuratoiminnan rinnalle tulisi synnyttää kerta pari viikossa toimivia monipuolisia liikuntakerhoja, jotka toimisivat lasten omilla lähikouluilla. Lapset pääsisivät toimintaan omin avuin ja toiminta olisi edullista, jopa ilmaista", ideoi Nuoren Suomen projektipäällikkö Marko Viitanen. Monipuolisissa liikuntakehoissa tutustuttaisiin eri liikuntalajeihin ja liikuttaisiin eri ympäristöissä. Monipuolisen liikuntataustan omaavalla lapsella on helpompi oppia uusia lajitaitoja ja näin nauttia liikkumisesta enemmän. Teksti: Anne Honkanen, Nuori Suomi ry