Yläasteen urheiluluokan mallikouluksi arvostetun Jyväskylän Kilpisen koulun rehtori ja taitovalmennuksen asiantuntija Sami Kalaja muistuttaa siitä millaisessa ympäristössä valmentaja nuorten kanssa toimii. ”Jokainen voi ajatella asiaa omien lastensa kautta. Kun lapsi menee kouluun, tai terveyskeskukseen, jokainen vanhempi haluaa lapselleen yksilöllistä kohtelua. Sama pätee urheiluharrastukseen.”

”Ohjaajan ja valmentajan tulee siis tunnistaa, huomioida ja arvostaa lapsen ja nuoren kasvua. Kasvussa ja kehittymisessä on omat lainalaisuutensa, mutta tahti on silti jokaisella yksilöllinen.”

Säätele palautetta

Yksilöllisyys on Kalajan mukaan myös ymmärretty osin väärin. ”Esimerkiksi palautteen antamisessa tulee olla tarkka. Tutkimukset kertovat, että jopa täysin puuttuva palaute on parempi vaihtoehto kuin liiallinen palaute. Liikunnanopettajat käyttävät liikuntatunnista jopa 60% palautteen antamiseen, mutta oppilas käyttää palautteen vastaanottamiseen vain yhden prosentin.”

”Samoin väärinymmärrys on se, että yksilö pitäisi irrottaa ryhmästä ja olla koko ajan yksilön kimpussa. Yksilö tarvitsee ryhmää ja ryhmän valmentaminen on osa yksilön valmennusta. Hyvä valmentaja antaa tilaa oppimiselle ja oivallukselle”, Kalaja kiteyttää.

Aina voi oppia

Jos Kalajalla olisi valta, hän poistaisi kaksi termiä: herkkyyskausi ja lahjakkuus. ”Herkkyyskausiajattelu on vaarallista, jos uskotaan, että vain tiettyinä kausina kannattaa harjoitella esimerkiksi taitoa. Aina voi oppia. Aivotutkimukset kertovat, että 100-vuotiaskin oppii vielä uutta.”

”Lahjakkuus on äärimmäisen vaikea tunnistettava. Pitäisi pohtia haetaanko lajiin lahjakkuutta vai lahjakkuudelle lajia. Muistan, kun sittemmin telinevoimistelun arvokisamitalisteiksi yltäneitä Jari Mönkköstä ja Jani Tanskasta oltiin heittämässä telinevoimisteluryhmästä ulos, kun nuorten maajoukkuevalmentajan mukaan lahjakkuus ei riitä”, antaa Kalaja konkreettisen esimerkin.

Temppuvalmennus romukoppaan

Sami Kalaja peräänkuuluttaa myös perusteiden tunnistamista. ”Valmennuksessa on kolme peruselementtiä: 1) yksilö, 2) tehtävä, jota harjoitellaan ja 3) ympäristö missä harjoitellaan. Kun yksi näistä muuttuu, muutkin muuttuvat. Vaihtelemalla tehtävää ja muokkaamalla harjoitusympäristöä kehität yksilöä.”

Esimerkiksi taitoharjoittelusta on paljon oppaita, mutta Kalajan mukaan niissä on liikaa temppuvalmentamista. Kun yksi temppu on käyty läpi, keksitään seuraava, mutta kokonaisuus unohtuu liian usein.

”Yksilön kehittäminen voi pitää sisällään temppuja, mutta em. perus kolmijako on pidettävä mielessä.” Yksilöä voidaan haastaa esimerkiksi tekemällä suoritus eri aikavaatimuksilla (nopeammin/hitaammin), tarkemmin (maalinteko siten, että osa maalista peitetään ja jätetään vain nurkat auki) ja erilaisissa olosuhteissa harjoittelu (sisällä/ulkona, hiekalla/nurmella, valoisassa/hämärässä).

 Teksti: Henry Järvinen