Juostiin kuusi kädessä niin kovaa kuin jaloista lähti
Ideoita ja tunnelmapaloja Friisilän koulun liikuntatapahtumasta.
"”Friisilän koulussa Espoossa vietettiin ennen joulua todella mukavissa
tunnelmissa talviolympialaisia, joihin osallistuivat niin lapset kuin
vanhemmatkin. Tunnelmaa luotiin lyhdyillä, kynttilöillä ja lämpimillä
juomilla ja puurolla.
Olympialaiset aloitettiin tonttujumpalla, joka nostatti tunnelmaa ja hikeä
pintaan. Sen jälkeen vuorossa oli toimintapaikkoja, joissa ei tärkeää
ollutkaan voitto vaan se, että kaikilla oli hauskaa.
Tandem-hiihdossa "sukset" olivat pitkät kuusilaudat ja siteet olivat köyttä.
Hiihto ei ollut helppoa, koska suurin osa kaatui radalla vähintään kerran.
Kuusenkannossa lentelivät havut ja kantajat, kun juostiin reitti kuusi
kädessä niin kovaa kuin jaloista lähti.
Lahjanheitto-lajissa heitettiin puisia lahjapaketteja suureen saaviin.
Tontturadalla hiki lensi, kun yritettiin juosta mahdollisimman nopeasti esterata
läpi ja köydenvetoakin harjoitettiin kentällä.
Sählykentällä oli maaleja torjumassa itse joulupukki. Laulurastilla
tarkoituksena oli jatkaa laulua eteenpäin sen jälkeen kun musiikki oli
keskeytetty.
Kaiken kaikkiaan ilta sujui raikkaassa ulkoilmassa ja hyvässä seurassa
rennosti. Kaikille jäi varmasti hyvä mieli.”
Teksti: 5A-luokan oppilaat Henrik, Aki, Alexander, Ella ja Patricia
PS. Friisilän koulun reippaita ideoita kannattaa
kokeilla muidenkin
järjestämällä vaikkapa talventaittajaiset.
