Nuori Suomi
28.04.2009 Takaisin NuoriSuomi.fi-etusivulle Takaisin etusivulle

Pitkällä välitunnilla ehtii tulla hiki


Rehtori Armi Aikkila kokoaa parhaillaan ensi vuoden lukujärjestystä. Tuntikehys on valmiina ja vielä on ratkaistava, kokeillaanko kolmen liikuntatunnin jakamista kahtia tasan, jolloin osista tulisi 67 minuutin pituisia. Tulisivatko tunnit siten tehokkaampaan käyttöön? Varmaa on se, että aamupäivän pitkä välitunti pyritään kopioimaan myös iltapäivään.

"Lapsille hikeä välitunteihin

- Lyhyt välitunti on turhauttava; juuri kun lapset saavat vaatteet päälle niin välitunti loppuu, toteaa Aikkila. Pitkien välituntien aikana lapset ehtivät hyvin ulos ja saamaan hien pintaan leikeissä ja joukkuejakoja vaativissa peleissä.

- Pitkällä välitunnilla on oltava riittävästi piha-aluetta, että sillä voi leikkiä erilaisia leikkejä. Myös pienten ja isojen omat alueet vähentävät kiusaamista ja toisten leikkien sotkemista.

Jos isommat lapset haluavat leikittää pienempiä, niin siihen annetaan lupa, Aikkila kertoilee koulunsa välituntikäytännöistä. Pohdinta jatkuu sillä, miten eri tiloja voisi hyödyntää entistä paremmin välintunneilla.

- Pitkällä välitunnilla ainakin jotkut lapset voisi päästää koulupihan viereiseen puistoon ja rospuuttoaikaan voisi ottaa käyttöön myös koulun liikuntasalin, luettelee Aikkila.

Opettajia pitkät välitunnit rauhoittavat

Pitkien välituntien myötä väheni opettajien juokseminen edestakaisin.

- Opettajat pitävät pääsääntöisesti järjestelystä. Pitkällä välitunnilla voi soittaa lasten huoltajille ja hoitaa muita asioita. Tai sitten vain hengähtää ja pysähtyä. Enemmistö ei enää luopuisi pitkistä välitunneista, Aikkila muistuttaa.

Pitkä välitunti on kuitenkin Aikkilan mielestä heillä erityisesti lasten juttu.

- Koulumme toimii aineenopettajamaisesti, mikä tekee koulupäivästä hieman tavanomaista rikkonaisemman. Luultavasti koulut, joissa luokanopettaja toimii enimmäkseen omassa luokassaan, saavat pitkistä välitunneista vielä suuremman hyödyn.

Toiminnalliset menetelmät käyttöön

Pitkät välitunnit saadaan yhdistämällä oppitunteja. Siis lisää istumista?

- Kyllä opettajat näkevät, voivatko oppilaat istua paikoillaan kahta tuntia peräkkäin. Lasten pitää saada liikkua ja opetuksen pitää olla yhteistoiminnallista. Erittäin tuttua on pitää pikku välitunti eli noustaan ylös ja leikitään jokin leikki – mikä tahansa välipala.

Aikkilan mielestä jokaisen opettajan pitäisi miettiä, mitä luokkansa kanssa voisi tehdä.

- Meidän koulussamme esimerkiksi opettajien välitunti- ja kehi-keskusteluissa käydään läpi, millaisia toiminnallisia menetelmiä oppitunneilla voisi käyttää.

Taustaa:

Kotkalaisen Toivo Pekkasen koulun aamupäivään tehtiin yksi pitkä välitunti aamupäivään jo neljä vuotta sitten. Silloiseen ratkaisuun vaikutti naapurikoulun esimerkki. Ensi lukuvuodelle Toivo Pekkasen koulussa on tavoitteena saada päivään kaksi pitkää välituntia, joilla muun muassa lisätään lasten liikkumista koulupäivän aikana. Se on tavoitteena myös Kotkan kaupungin Terveyden edistäminen liikunnan avulla -hankkeessa.

Lue lisää koulupäivän rakenteesta.

Teksti: Riikka Eerola

Kuvat: Antero Aaltonen, Armi Aikkila