Nuori Suomi
09.05.2007 Takaisin NuoriSuomi.fi-etusivulle Takaisin etusivulle

Arviointitutkimus: Lähiliikuntapaikat lisäävät liikunta-aktiivisuutta


Opetusministeriön ja Nuori Suomi ry:n yhteistyönä toteuttaman arviointitutkimuksen mukaan lähiliikuntapaikkarakentamisen kautta voidaan lisätä lasten liikunta-aktiivisuutta. Merkittävintä vaikutus on kouluympäristössä ja lähiliikuntapaikan välittömässä lähiympäristössä.

Lähiliikuntapaikoilla voidaan lisätä lasten liikunta-aktiivisuutta.

Lähiliikuntapaikat ovat olleet vuodesta 2000 saakka valtion liikuntapaikkarakentamisen painopistealueena. Valtionavustuksen saaneita hankkeita on käynnistynyt tuona aikana Suomessa arviolta noin 260. Tuore opetusministeriön ja Nuoren Suomen yhteistyönä toteuttamana ”Lähiliikuntapaikkojen arviointitutkimus” kertoo lähiliikuntapaikkarakentamisesta saatujen kokemusten olleen erittäin positiivisia. Valmistuneilla lähiliikuntapaikoilla on voitu vaikuttaa merkittävällä tavalla mm. lasten liikunta-aktiivisuuteen. Tutkimuksen mukaan esimerkiksi yli 90%:lla lapsista välituntiliikunta lisääntyi koulupihaan rakennetun lähiliikuntapaikan seurauksena. Vastaavasti vapaa-ajan liikunta lisääntyi lähiliikuntapaikan vaikutuksesta lähes 70%:lla lapsista. Yleisintä positiivinen vaikutus vapaa-ajan liikuntamäärään oli lapsilla, jotka asuivat alle 500m etäisyydellä lähiliikuntapaikasta.

Aikuiskäyttäjät otettava paremmin huomioon lähiliikuntapaikkojen suunnittelussa

Monitahoarviointina toteutetussa tutkimuksessa selvitettiin lasten lisäksi heidän vanhempiensa, lähikoulujen sekä hankkeiden toteuttajien kokemuksia lähiliikuntapaikoista. Tutkimuksen eri kyselyosioihin vastasi yhteensä yli 950 vastaajaa. Kokonaisuudessaan valmistuneisiin lähiliikuntapaikkoihin oltiin kaikissa vastaajaryhmissä erittäin tyytyväisiä. Aikuisvastaajistakin noin neljäsosa koki lähiliikuntapaikan lisänneen heidän omaa liikuntamääräänsä sekä heidän perheidensä yhteistä liikkumista. Yksi keskeinen tutkimuksen esiin nostama tulevaisuuden haaste kuitenkin on lähiliikuntapaikkojen kehittäminen vieläkin paremmin aikuiskäyttäjiä palveleviksi. Nyt aikuisvastaajista lähes puolet piti tutkimuksen mukaan lähiliikuntapaikan lajitarjonnan soveltumattomuutta esteenä heidän lähiliikuntapaikan käytölleen. Lähiliikuntapaikkojen arviointitutkimus kokonaisuudessaan nähtävissä tästä Lisätietoja Nuori Suomi ry: kehityspäällikkö Jan Norra, puh. 040 575 1717