Näin opetellaan mittayksiköt jumppaamalla
- Siinä sitä opettaja seisoo puuskuttaen pulpetilla oppilaiden edessä, mutta toimii hyvin. Kannattaa kokeilla, nauraa Nissnikun koulun rehtori Maarit Ritakallio.
Kyse on matikkalorusta, jonka avulla opetellaan matematiikan tunnilla mittayksiköitä.
Millimetri (maataan lattialla)
centtimetri (istutaan lattialla)
desimetri (seisotaan lattialla)
metri (istutaan tuolilla)
dekametri (seisotaan tuolilla)
hehtometri (istutaan pulpetilla)
kilometri (seisotaan pulpetilla).
- Tätä kelataan ja hyvin jää oppi mieleen. Olen lorua itsekin käyttänyt ja pakko on todeta, että ihan siinä hengästyi! vakuuttaa rehtori. Lorun ohella käytössä ovat muutaman opettajan kehittämät matematiikkakortit, joiden avulla tehtäviä myös tehdään liikkumalla.
Käytäntöön istutettavia ideoita
Kirkkonummella sijaitsevassa noin 175 oppilaan alakoulussa liikunta on kovasti
´pinnalla´.
- Jatkuvasti mietitään, miten saataisiin sitä yhdistettyä mahdollisimman
moneen yhteyteen.
Ykkös-kakkosille liikunta on opetuksessa arkinen elementti, mutta isommille
oppilaille integrointi on haasteellisempaa, myöntää Ritakallio. Mutta kyllä
Nissnikussa keinot keksitään. Esimerkiksi kun odotetaan tai liikutaan
jonoissa, tehdään samalla erityisliikkeitä.
Vastataan liikkumalla
- Ja viittaamiseen sijaan voidaan vastata liikkumalla. Eri vastaukset sijoitetaan eri paikkoihin ja oppilaat ´vastaavat jaloillaan´, kertoo Ritakallio. Jos esimerkiksi liikuntatunnilla saa valita luistelua tai hiihtoa, tilannetta kartoitetaan ohjaamalla sukselliset toiselle seinustalle ja luisteluporukka toiselle.
Tehtävien välillä saa jumpata matolla
Nissnikun koulussa keskellä päivää on pitempi siesta. Niinpä liikunnan
yhdistäminen oppitunteihin on Ritakallion sanoin ”melkeinpä oppimisen
edellytys”.
- Kolmos-nelosilla ja viitos-kuutosilla on luokan takaosassa pehmustettu matto.
Kun sovitut tehtävät on tehty, saa matolle mennä tekemään vaikkapa 10
kertaa kyykkyyn-ylös tai 10 vatsalihasliikettä. Liikunnalliset välipalat
motivoivat oppilaita samalla tavoin kuin välitunnille pääsy.
Kehollista kielten opiskelua
TPR-menetelmää (Total Physical Response) eli Toiminnalla Puheeseen
Reagointia käytetään erityisesti kielten opiskelussa paljon.
- Ei sanota, mitä CAT on suomeksi, vaan näytellään ja tehdään liikkeen
kautta, havainnollistaa rehtori. Ja sehän tiedetään, mitä sana JUMP saa
aikaan. Reipasta liikettä, tietty!
Liikunnallinen (joulu)kalenteri
Viitos-kuutosilla on myös oma liikunnallinen joulukalenteri. Jokaisesta luukusta tulee joko valmis liikuntavinkki tai vaihtoehtoisesti sen saa keksiä koko luokalle päivän luukun avaaja. Jonkun toisen oppilaan keksimä tai ohjaama liikunta motivoi muitakin oppilaita aivan erityisesti.
Voisikohan idean toteuttaa vuoden ympäri liikunnallisena kuukausikalenterina?
Lisää liikuntaa kouluun >> liikunnallisia vinkkejä eri oppiaineisiin
Opettaja-tv >>
Liikkuen luovaksi 3 x 15min
Kinesteettistä kielenoppimista
Liikettä ja lootusasentoja
Kuusi koreografia
Huom. Sivusto vaatii rekisteröitymisen.
