Hyödynnä syksyn liikunnan suunnittelussa lajiliittojen palvelut
Opettajat ovat monitaitureita ja monet melkoisia lajitaitureitakin, mutta silti kannattaa tutustua lajiliittojen ja paikallisten urheiluseurojen tarjontaan. Varsinaisten lajitaitojen opettamisen lisäksi tarjontaa voit hyödyntää aktiivisen välituntitoiminnan ja oppilaiden osallisuuden edistämiseen.
Tutustu tarjontaan!
Lajiliittojen tarjontaa: kampanjoita, materiaaleja, koulutusta, tapahtumia...
Innostaako koululentopallo?
Minna Tahvanainen kertoo Lentopalloliiton panostaneen kouluille
suunniteltuihin palveluihin 90-luvulta alkaen. Vuodesta 2009 toteutettu
Koululentis-kampanja on kasvattanut osallistujamäärää vuosi vuodelta. Viime
vuonna osallistuja oli noin 50 000.
- Opettajilta saamamme palaute on palkitsevaa. Erityisesti valmiista
tuntimalleista opettajat kokevat saavansa suoraa apua opetukseen, Tahvanainen
sanoo.
Lentopallolla lihaskuntoa
Lentopallo on erinomainen koululaji monipuolisuutensa vuoksi. Lajitaitojen
lisäksi se kehittää monipuolisesti perusliikuntataitoja, kuten ketteryyttä,
reaktionopeutta ja koordinaatiokykyä.
- Ja pallolla voi tehdä paljon muutakin kuin heittämistä, Tahvanainen sanoo.
Pallo on erinomainen lihaskuntoväline, esimerkkejä harjoitteista löytyy
kuntopiirin ohjekorteista. Soveltamista eri taitotasoille puolestaan on helppo
toteuttaa muun muassa ketteryysradoilla.
Rohkeasti yhteys paikallisseuraan!
Tahvanainen rohkaisee kouluja yhteistyöhön myös paikallisten
lentopalloseurojen kanssa.
- Seurat ovat hyvin yhteistyöhaluisia ja koulun aktiivisuus motivoi myös
seuratoimijoita tekemään parhaansa yhteistyön eteen. Viime vuonna
Koululentiksessä peräti 90 seuraa teki aktiivista yhteistyötä koulujen
kanssa. Siispä kalenteriin tulevan syksyn Koululentis 29.10.-2.11. ja rohkeasti
yhteyttä seuraosaajiin!
Poimintoja Lentopalloliiton koulupalveluista:
Koululentis -kampanja 29.10.-2.11.2012
Liikuntatunneille valmiit mallioppitunnit eri luokkatasoille
Liikunta- ja välitunneille temppuradat eri luokka-asteille (kuvalliset ohjekortit)
Pallotemppuradat (15 ohjekorttia)
Teksti: Paula Salmela
