Erityinen tuki Nuoressa Suomessa
Erilaisuutta on joka puolella, poikkeavuus on normaalia. Jokaisella lapsella on oikeus liikkua, kaikki vaan eivät liiku samalla tavalla. Me jokainen kohtaamme omissa toimintaympäristöissämme erilaisia lapsia ja nuoria, myös erilaisia ohjaajia ja valmentajia, taitavia ja tukea tarvitsevia. Lapsilähtöinen ja laadukas lasten ja nuorten liikunta lähtee yksilöllisestä huomioimisesta ja kohtaamisesta.
Yhteisenä haasteena meillä on "Jokaisella lapsella on oikeus liikkua" ajatuksen toteutuminen eri toimialoilla ja operaatioissa. Yhteinen valinta on että Nuoren Suomen perustoiminta ei sulje ketään pois eikä luo rakenteita, jotka estävät osallistumisen.
Jokainen lapsi tarvitsee erityistä huomiota voidakseen kehittyä omien resurssiensa ja mahdollisuuksiensa mukaan tasapainoiseksi aikuiseksi. Erityistä tukea tarvitsevilla tarkoitetaan tässä lapsia ja nuoria, jotka jostakin syystä tarvitsevat erityistä tukea tai erityisiä tai kohdennettuja toimenpiteitä innostuakseen liikkumaan.
Tuen tarve voi johtua fyysisistä, psyykkisistä, sosiaalisista tai muista syistä. Nuori Suomi edistää toimenpiteitä, joihin kaikki lapset voivat osallistua.
Vähän liikkuvasta iloiseksi liikkujaksi!
Tavoitteena on luoda maahamme lasten liikunnan toimintaympäristö ja palvelut, jotka eivät sulje ketään pois yhteisestä liikunnasta. Lähtökohtana on lapsi ja hänen tasa-arvoinen mahdollisuutensa itse valita haluamansa liikkumistapa.
"Annetaan mahdollisuus kaikille lapsille liikkua; taidoillaan, tavoillaan, iloisena ja onnistumisen riemua tuntien; riippumatta siitä; onko hän erilainen, tavallinen, liikunnallinen tai kömpelö. Opetellaan me aikuiset lisää kuinka voimme tukea lasta liikkumiseen riemuun!" Heli Sinisalo, Ilmajoki.

