Nuori Suomi

Soveltaminen - mitä se on?


"Soveltavassa toiminnassa sovelletaan sääntöjä, välineitä tai aluetta jokaisen liikkujan tarpeisiin. Tavoitteet ovat yhteiset, keinot yksilölliset. Esimerkiksi pelissä käytetään kirkasväristä helisevää palloa heikkonäköisen lapsen mukanaolon helpottamiseksi." Suunnittelen liikuntaa- palvelu

Lapsen motorinen kehitys tapahtuu usean vuoden aikana. Motoristen taitojen oppimisen kannalta keskeistä on erilaisten kokemusten saaminen ja sadat, tuhannet toistot. Motoriset perustaidot vaativat kehittyäkseen toistojen lisäksi runsaasti liikkumista erilaisissa ympäristöissä ja erilaisilla alustoilla, erilaisten välineiden kanssa ja taidon ydinkohdan ympärille kehitellen. Ensin täytyy löytää suorituksen ja perustaidon ydin. Suorituksen ytimeen vaikuttavat lapsen ikä ja aiemmat kokemukset asiasta. Siksi ohjaajan on opeteltava havainnoimaan lapsen liikkumista ja pohtia, mikä on suorituksen onnistumisen kannalta se kaikkien keskeisin asia.

OSAT-ajattelu suunnittelun ja tekemisen tueksi

Soveltamisen jäsentämiseen otimme oppia Australiasta, jossa urheiluhullu kansa on miettinyt yksilöllistä liikkumisen ja urheilun järjestämistä. Tree- mallista muodostui suomeksi OSAT eli soveltamisen neljä ulottuvuutta. Nämä ovat Opetustyyli, Säännöt ja ohjeet, Asianmukaiset välineet sekä Tila ja ympäristö.

Lapsilähtöisen toiminnan juju onkin jokaiselle soveltuvan, jokaisen omista tarpeista ja mahdollisuuksista lähtevän- siis jokaiselle hieman erilaisen toiminnan räätälöity kokonaisuus. Huomion täytyy kohdistua yksilön toimintakykyyn ja ominaisuuksiin mutta samalla myös olosuhteiden ja ympäristön muokkaamiseen juuri kyseiseen tilanteeseen sopivalla tavalla.
Kyse ei ole mistään ihmeellisestä, vaan siitä mitä liikunnassa ja urheilussa on aina tehty. Kun vaikkapa jalkapallojoukkue harjoittelee, pakit, maalivahdit ja hyökkääjät tekevät samanaikaisesti eri asioita, eri tavoitteella. Jalkavammasta toipuva kuntouttaa erityyppisellä harjoitteella ja vilttiketjun sankarit treenaavat pelinomaisesti pysyäkseen pelituntumassa. Rankkareita harjoitellaan ja niin edelleen.

Toimintaa suunniteltaessa ja toteutettaessa voi käyttää apuna esimerkiksi seuraavia kysymyksiä:

  • Opetus: onko toiminta järjestetty osallistujien mukaan? Vastaako toiminta osallistujien tarpeita ja ottaako se huomioon lasten erilaiset kehitysvaiheet ja osaamisalueet?
  • Säännöt ja ohjeet: Miten sääntöjä voidaan muuttaa vastaamaan paremmin osallistujien tarpeita ja taitoja kuitenkin niin että toiminnan idea säilyy? Mikä on toiminnan ydinkohta?
  • Asianmukaiset välineet ja varusteet: Voiko välineitä vaihtamalla tai muokkaamalla saada lapset paremmin mukaan toimintaan? Minkälaiset ja minkä kokoiset välineet sopivat parhaiten ryhmälle ja tavoitteisiin?
  • Tila ja ympäristö: Rajataanko, laajennetaanko, missä kukin on? Ollaanko kaikki yhdessä vai harjoitellaanko pienemmissä porukoissa?

Pihaseikkailussa ja Vipinää välkälle- kampanjoissa on hyödynnetty OSAT-ajattelua.



Takaisin